Ostoskori »
en fi sv
 

Tuotehaku

 
 

Tuoteryhmät

 

Hahmovinkki: THE RING -elokuvan hahmoja

Samara

Päähän
Tällä traagisesti kaivoon hukkuneella tytöllä on pitkä musta tukka. Peruukeiksi käyvät siis hyvin pitkät tummat, kuten Amelia, Pocahontas tai vaikkapa Veronica. Muista vetää hiukset kasvojen eteen niin, että silmiä hädintuskin näkyy. Voit halutessasi vähän takkuuntaa ja kastella peruukkia, jotta se näyttää kaivossa viruneen ihmisen tukalta.

Asuksi
Yllään Samaralla on valkoinen mekko/yöpaita. Jos itseltä ei kotoa löydy sopivaa vaihtoehtoa, tsekkaa asuistamme esimerkiksi Zombie-tyttö, Tooga tai Kummitus. Kummitus-asua voi itse tuunata leikkaamalla pääosion pois ja vaikka laittamalla valkoisen nauhan vyötärölle.

Meikki ja maskeeraus
Iho on kalpea ja hieman aneeminen, joten ainakin kasvot kannattaa maskeerata mahdollisimman vaalealla Creme make-upilla.
Tekotuhkaa voi ripotella esim. naamaan tai vaikkapa jalkoihin, jotta saadaan likaisen näköinen iho.
Pahalle hukkumisen jälkeen pelkoa kylvävälle Samaralle voi laittaa vielä vaikkapa punaiset tai valkoiset piilolinssit ja tekoverta.

Samara YouTubessa

<< Takaisin Hahmovinkit-pääsivulle